Olen huomannut olevani yksinkertainen. Kun läppärissäni on pimeässä loistavat näppäimet, kirjoitan pimeässä innokkaana kuin lapsi uuden lelun kanssa. Tekstiä on syntynyt kymmeniä sivuja vain, koska on niin kiva kirjoittaa pimeässä hehkuvilla näppäimillä. Ou jee.

Sitten jouduin Ikeaan. Se oli elämäni toinen kerta. Päätin, että ostan kynttilöitä. Kannoin valitsemiani kynttilöitä mukanani yläkerrasta koko kierroksen, kunnes huomasin kassalla, että samat kynttilät olivat siellä, kassan vieressä, valmiiksi. Voi tuskaa. Mutta ei tätä pitänyt kertoa vaan se, että olin ihan hulluna Ikean kauniisiin kynttilöihin. Ihan kostoksi itselleni ostin tavallisimman näköiset, enkä sortunut niihin karkkivärisiin. Joskus pitää tuntea itsensä voittajaksi markkinoiden houkutuksten edessä.

(Muuten: olen vuosia kaivannut jonkinlaista selvitystä kynttilöitä. Voin ostaa kynttilöitä mistä tahansa halpakaupasta, koska kukaan ei ole koskaan tehnyt dokumenttia kynttilätehtaiden myrkkypäästöitä tai ihmisoikeuksien poljennasta. Tai edes siitä, paljonko enemmän kynttilän valmistaminen kuluttaa sähköä kuin sen polttaminen tuottaa valoa. Vai ovatko kynttilät vain niin yksinkertaisen loistavia, ettei niissä voi olla mitään pahaa?)

Jouduin myös IdeaParkiin (se varmaan kirjoitetaan jotenkin noin rumasti?) Oikeastaan tuppauduin mukaan, kun kaveri oli menossa sinne. Halusin nähdä sen ihmemaan. Järkytyin, koska IdeaPark ei ollutkaan ruma, kaikuva, persoonaton halli (mitä sen luulisi olevan, kun sen näkee ulkopuolelta) vaan täynnä kapeita sokkeloisia käytäviä (jouduin soittamaan kavereilleni monta kertaa, koska hukkasin heidät. aloin pelätä puhelimen akun loppumista). Minä jopa erehdyin tykkäämään siitä pikkuisen. Ostin itselleni sieltä joululahjaksi kirjan, vaikka sen olisi ehkä saanut halvemmalla jostain isosta kirjakaupasta. Ja vaikka kaikissa IdeaParkin kirjakaupoissa elämäkertoja myytiin elämänkertoina. (Eniten ärsyttää, että kirjakaupoissa ei osata käyttää hyvää kieltä.)