5.11.11
OIKEALLA, TERVE!
Luin jostain vanhasta (?) Imagesta artikkelin aivoista. Mieleeni jäi aivotutkija, joka sai veritulpan, joka lamautti hänen vasemman aivopuoliskonsa toiminnan. Kun vain oikea aivopuolisko toimi, nainen tunsi syvää yhteyttä koko universumiin, tajusi, että me olemme kaikki samaa energiaa ja välillämme olevat rajat ovat vain vasemman aivopuoliskon luoma illuusio, jonka avulla kykenemme hahmottamaan maailmaa. Kun hänen vasen aivopuoliskonsa kuntoutui vuosien kuluttua, hän oli vähän pettynyt, että joutui taas sen käskyvallan alle.
Olen ennenkin pohtinut, että lienen hyvin vasenaivopuoliskopainotteinen ihminen. Oletan, että se johtuu jopa niin yksinkertaisista asioista, että kirjoitan oikealla kädellä (kuinkahan monta tuhatta tuntia olenkaan kirjoittanut käsin, oikealla kädellä?) Käsitän kirjoittaessani sanat usein kirjaimellisesti, tarkkarajaisina. Siitä on pitänyt jo vuosien ajan opetella eroon, koska kukaan ei ymmärtänyt runojani (jotka minusta olivat täysin selviä, melkein virallisia). Oletan, että olen jossain määrin onnistunut tuomaan jopa jonkinlaista oikean aivopuoliskon vapautta teksteihini, joskus, kun oikein hämmästyttävästi onnistun.
Meditointi mitä ilmeisimmin siis aktivoi oikeaa aivopuoliskoa. Jos meditoin tarpeeksi uskon oikeasti, että kaikki on yhtä ja samaa. Ei, enemän kuin uskon, tiedän että on. Oikea aivopuolisko elää juuri nyt, vasen muistelee ja ennakoi ja suunnittelee ja kontrolloi.
Olen joskus kirjoittanut runoja vasemmalla kädellä. Niistä tulee totaalisen erilaisia. Prinsessasatuja, jollaisia kukaan ei koskaan uskoisi minun kirjoittavan. Pitäisi harrastaa sitä enemmän.
Mutta se, mitä oikeasti nyt ajattelin kirjoittaa: tajusin artikkelin luettuani, että mielentila on pelkkä päätös. Jos menen ahdistuspaniikkiin, koska minulla on liikaa töitä ja liian vähän aikaa, pysäytän itseni ja päätän vasemman aivopuoliskon sijaan antaa oikean hallita. Oikea sanoo: on vain tämä hetki, me olemme kaikki pohjimmiltamme samaa, kiire on fiktio, miten loistavaa on olla osa elämää.
Meissä siis asuu kaksi persoonallisuutta. Siksi me pystymme väittelemään itsemme kanssa ajatuksissamme. Mutta kuka on se kolmas, joka päättää, kumman antaa voittaa?
Siinäpä dilemma.
Olen ennenkin pohtinut, että lienen hyvin vasenaivopuoliskopainotteinen ihminen. Oletan, että se johtuu jopa niin yksinkertaisista asioista, että kirjoitan oikealla kädellä (kuinkahan monta tuhatta tuntia olenkaan kirjoittanut käsin, oikealla kädellä?) Käsitän kirjoittaessani sanat usein kirjaimellisesti, tarkkarajaisina. Siitä on pitänyt jo vuosien ajan opetella eroon, koska kukaan ei ymmärtänyt runojani (jotka minusta olivat täysin selviä, melkein virallisia). Oletan, että olen jossain määrin onnistunut tuomaan jopa jonkinlaista oikean aivopuoliskon vapautta teksteihini, joskus, kun oikein hämmästyttävästi onnistun.
Meditointi mitä ilmeisimmin siis aktivoi oikeaa aivopuoliskoa. Jos meditoin tarpeeksi uskon oikeasti, että kaikki on yhtä ja samaa. Ei, enemän kuin uskon, tiedän että on. Oikea aivopuolisko elää juuri nyt, vasen muistelee ja ennakoi ja suunnittelee ja kontrolloi.
Olen joskus kirjoittanut runoja vasemmalla kädellä. Niistä tulee totaalisen erilaisia. Prinsessasatuja, jollaisia kukaan ei koskaan uskoisi minun kirjoittavan. Pitäisi harrastaa sitä enemmän.
Mutta se, mitä oikeasti nyt ajattelin kirjoittaa: tajusin artikkelin luettuani, että mielentila on pelkkä päätös. Jos menen ahdistuspaniikkiin, koska minulla on liikaa töitä ja liian vähän aikaa, pysäytän itseni ja päätän vasemman aivopuoliskon sijaan antaa oikean hallita. Oikea sanoo: on vain tämä hetki, me olemme kaikki pohjimmiltamme samaa, kiire on fiktio, miten loistavaa on olla osa elämää.
Meissä siis asuu kaksi persoonallisuutta. Siksi me pystymme väittelemään itsemme kanssa ajatuksissamme. Mutta kuka on se kolmas, joka päättää, kumman antaa voittaa?
Siinäpä dilemma.
Comments:
Ollessani töissä neurologialla tapasin miehen, jolla oli aivoinfarkti. Mies pystyi kirjoittamaan, mutta hän ei kyennyt lukemaan, ei edes omaa äsken kirjoittamaansa tekstiä. Aivot ovat kumma juttu.
Suosittelen Iain McGilchristin The Divided Brain -puhetta. Animaatio on paikoin häiritsevän sekava, mutta puhe on mielenkiintoinen.
Olisi kauhean kiinnostavaa tietää, miten kirjoittamisen ja lukemisen taidot syntyvät, jos ne kerran ovat toisistaan täysin erilliset. Ainakin niiden täytyy sijaita eri paikoissa, jos vain toinen voi kadota ja toinen säilyä.
Lähetä kommentti
